Arin elämäntarina

Lapsuus

Keski-Suomessa järvien ympäröimänä on Kuopion kaupunki. Siellä Itsenäisyyspäivänä 1962 Mujusen pariskunta sai lapsen joka kasteessa sai nimen Ari. Savolaisuus yhdistettynä musikaalisuuteen ja tekniseen innokkuuteen kasvatti ihmisen, joka ei kauas jää muista vastaavanlaisen taustan omaavista suurmiehistämme, kuten Erkki Liikasesta ja Spede Pasasesta.

Kuopiossa vietti Ari lapsuutensa ja nuoruutensa imien savolaista mielenlaatua ja aksenttia. Vanhempien mukaan jo silloin keltainen tuttipullo oli suosituin. Jo kouluaikoina kuorolauluharrastus osoittautui mieleiseksi, vaikkakin silloinen sopraano loikin varsin värikkäitä tulkintoja koulun kevätjuhlan ohjelmistoon.

Opiskeluvuodet

Sähköosasto
Innostus tekniikkaan veti ihmelapsemme alan huippukoulutukseen Teknilliseen Korkeakouluun Espoon Otaniemeen. Sähköosasto sai houkuteltua Arin koulutusohjelmaansa - päähoukuttimina aktiivinen opiskelijaelämä, parhaat kuppilan viinerit ja hyvä seura.

Tulevina vuosina Ari osallistuikin aktiivisesti Sähköinsinöörikillan rientoihin, Fuksi-excursiolle ja jopa joillekin luennoille.

Tietotekniikanosasto
Graafisen käyttöliittymän kehittyminen pilasi lupaavan voimalaitosinsinöörin uran: Arin innostuttua Atari ST:stä olikin edessä vakavamieliset tietotekniikan opiskelut.

Tietotekniikan opetusohjelma perustettiin 1984 ja Ari toimikin yhtenä uusien tietotekniikkafuksien isoveljistä. Jokapäiväinen shamppanjan kallistaminen ja frakkiharjoitukset ovatkin yhä ja ikuisesti vanhinpien tietoteekkareiden muistoissa..

Sankarimme toimi myös assistenttina erinäisissä tietotekniikan kursseissa. Historiaan onkin jäänyt legendaarinen MPS-10 ja Ada-tyyliopas.

Diplomityö
Valmistuminen ei ollut ongelma ihmelapsellemme - ei kymmentäkään opiskeluvuotta ja diplomtyö oli tuoreen diplomi-insinöörin käsissä. Aiheena oli ihmisläheisesti "Käsitemallin ja tietohakemiston hyväksikäyttö sovellustuotannon automatisoinnissa", eli tuttavallisemmin "Kantapulautin".

Otadata
Ari ehti tiukan opiskelun ohessa toimia myös legendaarisen Otadata Ry:n toimihenkilönä ja aktiivijäsenenä. Ari muistettaneen erityisesti järjestämästään Blanko-päivien kylpyläekskursiosta ilman Blanko-päiviä.


Armeijassa

Suomen valtio kutsuu maanpuolustukseen kaikkia miespuolisia, eikä Arikaan ollut poikkeus. Valtio suojelikin kansalaisiaan erityistoimin, eikä antanut asetta Arin käteen, vaan määräsi hänet selvittämään taivaiden saloja Metsähovin radioastrologia-asemalle.

Työelämään

Tieto-Savo
Tieto-Savo johdatti Arin jo opiskeluaikana oikeahenkiseen työskentelytapaan: työtä tehdään vain kesäisin ja silloinkin vain sadesäällä. Tällä työtavalla tehdyt sähköverkon suunnittelu- ja ylläpito-ohjelmistot ovatkin hyvä esimerkki siitä, että mitä vähemmän ihminen ohjelmoi sitä vähemmän, hän aiheuttaa myös ohjelmointivirheitä: Sähköäkin tulee yhä pistorasiasta. Diplomityökin pohjautui manuaalisen työn vähentämiseen maksimointiin.

Metsähovi
Valtion ohjattua nuoren kyvyn radioastrologian pariin, ei Ari pystynytkään enää irrottautumaan valtion työaikamääräysten piiristä. Kosminen säteily oli aiheuttanut pysyvän vaurion, ja vain paraboloidiantennin läheisyys pystyi antamaan suojan kännykkäsäteilyltä.

Ari kunnostautuikin jatkossa tuottamalla jatkuvaa budjettimäärärahojen kasvua tunkemalla Linuxin yksinkertaisiinkin mittalaitteisiin. Laitoksen johtajan olikin taivuttava kansainvälisen painostuksen alla ja lainattava tällaista talousihmettä Hollantiin ja myös tunnetusti kustannustietoiselle NASA:lle Nyttemmin avaruussukkulassa on Linux:lla varustettu wc-pöntön kansi.


Takaisin etusivulle