Arin nousu maineeseen


Ari kuorossa

Harvat muistavat, että Arin kuoroura ei todellakaan alkanut ykköstenorina. Syksyn 1982 ensimmäisissä kuoroharjoituksissa Ari sijoitettiin toiseen tenoriin. Kakkostenorin traumama on se, että on se matalampi tenori ja siksi kaikki pyrkivät tietysti ylöspäin. Tätä Arikin jo varhaisessa vaiheessa tavoitteli ja uskalsi muutaman juoman jälkeen tavoitellakin - Jo valkeni kaukainen ranta.

Aikanaan Arin kehittyneet kyvyt huomattiinkin ja Ari ylennettiin. Tämä on historian kannalta merkittävä tapahtuma, koska muuten ÄPS - äidin pienet sienet - ei olisi ollut mahdollinen. ÄPS-kvartetti nauttii legendaarista mainetta Polyteknikkojen kuoron historiassa, mutta kaikkia kvartetteja ei ehkä ole tarkoitettu keikkailemaan. Laulu on kaunis kuin Arin rohto-aloe eikä sitäkään saa millään tapettua, ÄPS on varmasti kuoron pitkäikäisin kvartetti.

Kuorolaulussa on kuitenkin vaaransa. Talvella 1997 Ari sammuu kuoromatkalla täyteen kylpyammeeseen, mutta onneksi on luonnonlahjakkuus kellumaan ja tästäkin tapahtumasta selvitään säikähdyksellä.

Muutamaa harhakautta lukuunottamatta Ari on jaksanut kuorossa pitempään kuin juuri kukaan muu. Vielä tänäkin päivänä Ari on esimerkki hyvästä huonosta käytöksestä. "Ari jaksaa laulaa läpi yön ja kun se lopulta sammuu, se kuorsaa niin etteivät muut saa nukuttua". Tämä on kuitenkin sallittua ja kehumisen arvoista, ainakin Arilta.



Printteriajuri

Ensimmäistä laajaa kansainvälistä huomiota Ari herätti toteuttaessaan opiskelijaystävänsä Olli Arnbergin kanssa printteriajurin Hewlett-Packard DeskJet:lle Macintosh -laiteympäristöön. Tehtävän oli valmistaja aiemmin todennut mahdottomaksi toteuttaa.

Tästä urotyöstä kohistiin tietoverkoissa mm. TidBits -julkaisussa.


Fiat

Laajojen suomalaisten kanslaispiirien herkeämättömäm kiinnostuksen Ari hankki ostamalla italialaisen urheiluauton - tummanvihreän Fiat 127. Jo edellinen omistaja oli suorittanut sillä Kirkkonummen metsäteillä urheilusuorituksia, jotka jättävät jälkeensä suomalaisten rallikuskien saavutukset.

Arin käsissä auto kohosi kukoistukseensa. Mm sähköjärjestelmän optimoinnin ansiosta ei erillisiä johtimia valaisimiin tarvittu. Autoteollisuus ei ole vieläkään päässyt samalle tasolle kehittelytyössään. Epäilykset heräävätkin autoteollisuuden salaliitosta Fiatin kohdattua kohtalonsa kahden raskain puskurein varustetun öykkäriauton välissä.


Linux

Kun Internetin hakukoneisiin syöttää hakusanaksi 'Ari Mujunen', eniten osumia löytyy seuraavantyyppisistä dokumenteista
Englanniksi
Ranskaksi
Norjaksi
Japaniksi
Onkin varsin kuvaavaa että laajiten läpi Internetin on levinnyt käsitys Arin suuresta turhautumisesta.


Ari avaruusmiehenä

NASA:n maineen kärsittyä huomattavia tappiota "Teacher in Space"-projektin päätyttyä ympäri Floridaa, NASA:n PR-osasto alkoi miettiä seuraavaa projektia, joka kuulostaisi kivalta ja vaarattomalta, mutta jonka mahdollista epäonnistumista kukaan ei jäisi suremaan liian pitkäksi aikaa. Aluksi opettajat aiottiin korvata lakimiehillä, mutta koska sabotaasin vaara olisi ollut liian ilmeinen, päädyttiin hiukan neutraalimpaan ratkaisuun "Kuopijolainen avaruuteen".

Koska Discoveryn lento STS-91 oli skeduloitu kesään, talvi ja kevät kuluivatkin sekä psyykkisesti että fyysisesti vaativissa simulaatioharjoituksissa, useimmiten koko Metsähovin astronauttitiimin kannustaessa Aria.

Varsinainen sukkulalento oli menestys, vaikka Ari jäikin vahingossa sukkulasta pois hänen etusormensa juututtua komentokeskuksen PC:n S-nappiin kiinni. Antimateriadata virtasi kuitenkin maahan kuin ajatus, joten kukaan ei huomannut astronauttimme korvaamista linux-pohjaisella tekoälyohjelmalla (AMS = Ari Mujunen System).

Onnistunutta sukkulalentoa juhlittiin koko Houstonin voimin, ja sankariastronauttimmekin viritti varsin herkistyneenä avaruudellisen oodin tupakalle ja whiskylle.



Ari oopperassa

Puccinin Il Trittico on kolmen pienoisoopperan trilogia, jonka Helsingin Opiskelijaooppera esitti 1998. Ari esiintyi keskeisessä Suutarin roolissa ja samalla hoiti vasemmalla kädellään oopperan tekstityksen. Arvostelumenestys oli valtava. Uutta produktiota odotetaan ja sen todennäköisesti tuomaa maailmanvalloitusta.


Vappu

Vappuja on aina vietetty. Vasta teekkariksi tulo antoi vapulle kuitenkin uuden merkityksen. Vappuun tuli OHJELMA.

Vappuun virittäydyttiin jo viikolla. Hyvällä säällä oli mukava myydä muutama äPY ja sillä varjolla kulkea haalareissa pitkin Korsoa.

Nuorempana osallistuttiin fuksien juhlintaan. Fuksit lähetettiin sunnistamaan millon smökistä milloin 3:n alakerran teatterista. Vanhemmat jäivät tietysti juhlimaan fuksien lähdettyä.

Vappuaattona oli minuuttiaikataulu. Vappurieha julistettiin Smökin katolta ja sitä kuunnellessa kului ensimmäiset 2 pulloa kuohuviiniä. Smökiltä siirryttiin Pasille syömään rommikakkua, joka kerrankin oli nimensä mukaista.

Jos aikaa jäi oli tässä välissä mahdollista käydä Taaperolla keitolla. Se kuitenkin jäi usein haaveeksi, sillä piti ehtiä myymään ilmapalloja Espalle. Tyypillinen myyntiaika oli klo 16-18, jonka välissä ehti vielä käymään Heimolan valinnassa tankkaamassa tai City-käytävän Carrolsin portsarille laulamassa. Ilmapallojen myyntiä vauhditettiin myynninedistämisjuomalla, jota löytyi taskulämpimänä matista.

Ilmapallojen myynti loppui aina siihen, että Espalle syntyi kumma ryysis. Me olimme siellä ensin.

Mantan lakituksen jälkeen siirryttiin varsinaiseen juhlaan, joka erilaisten kokeilujen jälkeen vakiintui pollin juhlahuoneistoon. Fuksivappu teekkarikylässä ei kuitenkaan unohdu mihinkään; Dipoli oli suljettuna jonkun ETYKin takia ja koko juhla piti järjestää kylässä. Servin parkkipaikalla oli telttoja ja koko kylä oli yhtä juhlaa, jossa kierrettiin solusta toiseen.

Aamulla matka suuntautui Ullanlinnanmäelle, jossa nautittiin aamiainen.

Tämän jälkeen tavaksi tuli siirtyä Ollille lounaalle. Sieltä sitten Waputtimeen tai kentien nukkumaan.

Iän karttuessa ohjelma pyöristyy kuin Arin vatsa. Jostain kuitenkin täytyy pitää kiinni. Useimmat avaavat vapun Servin mökillä, juhlivat illan pollilla ja päivän Ollilla.




Syntymäpäivät

Itsenäisyyspäivä taas on merkitsevä suurena syntymisen vuosipäivänä Sekä Ari että Suomi viettävät tuona päivänä vuosijuhlaansa.

Ari on jo vuosikausia juhlistanut tapahtumaa järjestämällä kutsut lähimmille ystävilleen ja tutuilleen. Maan korkeimman johdon pyynnöstä juhlat on nyttemmin usein kuitenkin vietetty jo itsenäisyyspäivän aattona, jotta seuraavan päivän valtiollinen juhlistus ei kärsisi vierailijapulasta.

Juhlien vierailijoiden puheenaiheina, sekä ennen että jälkeen juhlan, kaksi on ylitse muiden: ruokatarjoilu ja lahjonta.

Syntymäpäivämenut

Arin syntymäpäivätarjoilu on toiminut esikuvana maamme juhlavalle ruokailulle. Lähestyvä joulu on traditionaalisesti huomioitu joka vuosi, mutta varsinkin alkuruoissa on cuisine nouveau korostunut.

Sen sijaan pää- ja jälkiruoissa teekkarien ruokahalu on huomioitu: kymmenen kilon kinkku onkin tyypillisesti onnistunut kestämään lähes 15 minuuttia ennen kuin se on syöty luuhun asti. Eräänä vuonna määrään ei oltu kiinnitetty tarpeeksi huomiota ja suklaamousse oli lähes loppua - vaivoin juhlakansa pidättäytyi normaalista jälkiruoan nauttimisestaan, jotta edes kaksi nälkäisintä sai tarpeekseen suklaaherkkua.

Tyypillinen menu on koostunut:

alkupaloista (katkaravut, etanat, kateenkorva, sammakonreidet, chili-kanakeitto, ravut, kaviaari tms),
väliruoasta (kalkkuna, glögi)
pääruoasta (sinappi, kinkku, valkosipulimaissi ja -herneet, laatikkoja)
ja jälkiruoasta (suklaamousse, jellot, joulukakku tms).
Läpi ruoan on tarjoiltu shamppanjaa, punaviiniä, snapsia, valkoviiniä, madeiraa tai muita sopivasti hollille saatuja pullotettuja alkoholijuomia.

Vastaavaa tarjoilua kuin Arilla on vaikea järjestää ilman vuosien kokemusta. Tässä kuitenkin voi olla apua seuraavasta automaattisesta tarveaineiden laskutyökalusta:
Ruokatarvikelaskin


Lahjat

Syntymäpäivätarjoilusta kiitollisina ystävät ja tuttavat ovat lahjoittaneet Arille monia hyödyllisiä ja kehittäviä välineitä. Ohessa muistorikkaimpia lahjomuksia:

Tenorinviritysruuvi

Erinomaisen tehokas tapa saada uusia äänialoja kuorotoiminnassa. Huomattavan paljon pientä ruuvipenkkiä muistuttava laite, joka kiristettynä miehisen elimen ympärille mahdollistaa äänialan portaattoman säädön. Mukana myös viritysöljy.

Projektipäällikönpakoiluvarusteet

Erinomaisen välttämätön kokoelma tarvikkeita projektipäällikön välttelyyn, sisältäen mm. nuoratikkaat ja lahjontanesteen.

Viiksihöylä

Näppärä joka kodin viiksien säätöväline, jolla nenän alle saa täsmälleen kahden sormen levyisen kaunistuksen. A. Hitler Itävallastakin suosittelee. Mukana After Shave.

Kodinkaunistus asennettuna

Aistillisia painotuotteita liisteröitynä suoraan olohuoneen ja pesutilojen seinään tuo poikamiehen opiskelija-asuntoon täysin uusia vivahteita.

Autorata

Huippulaadukas 12 metrin autorata levitettynä 6 neliön lattiapinta-alalle jaksaa viihdyttää aina kevätsiivoukseen asti.

Siviilipalvelusunivormu

Tärkeä siirtymisvaihetta pehmittävä asuste astuttaessa valtion palvelukseen. Baskeri, vaaleanpunaiset kauluslaatat, sekä taisteluvyö luovat valmiuksia sonnustautua miehiseen ympäristöön.

Tietotekniikan graafinen työskentely-ympäristö

Nykyaikainen grafiikkapääte (8 väriä, 25 kilogrammaa) yhdistettynä debuggaustyökaluihin (leka, piikki) antaa eväät graafisen käyttöliittymän ohjelmointiin.

Aerobic kurssi

Alkeiskurssi nuorekkaassa ilmapiirissä ja varusteet (jumppapuku, painot ja jumppamatto) piristävät keski-ikään päässeen miehen elämää.

Avaruussukkulasimulaattori

Kehittävä tapa harjoitella avaruudessa työskentelyä jo kotioloissa.

Kodin keramiikkaa

Kiinalainen muotoilu yhdistettynä massiivikeramiikkaan (80 cm, 10 kg) sisustaa kodin kuin kodin.

Kuoroaiheista musiikkia

Mm mieskuoro Huutajat antavat uusia virikkeitä mieskuorolaulajalle.

Kalevalaista kirjallisuutta

Kalevalan juhlavuoden kunniaksi Kalevalan käännöksiä sekä savoksi että Disneyksi.




Syntymäpäivillä tapahtuu

Arin syntymäpäiville tunnusomaista on myös vieraiden järjestämä ohjelma, josta myös ohikulkijat ja naapurit ovat useammankin kerran saaneet nauttia. Yhteislaulu ja sooloesitykset ovat kohottaneet henkeä jokaisessa juhlassa. Myös erilaiset performanssit ovat jääneet mieliin.

Ennen vesisänkynsä hankkimista Arilla oli jota kuinkin normaali sänky. Syntymäpäivillä kerrottu hauska anekdootti kuitenkin aiheutti erään vieraan voimallisen hekoituskohtauksen ja lopulta sängylle kaatumisen. Sänky ei tuota kestänyt, vaan muuttui futoniksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin laskiaisjuhlissa sänky sitten sai juhlallisen loppunsa kun vierasjoukkio työnsi sen ikkunasta ulos, josta se putosi Intiankadun alkupään bussipysäkille.

Sen rinnalla että ruokakulttuuria harrastettiin kokeilemalla uusia eksoottisia ruokalajeja, tavattiin myös erilaisia juomia maistella. Beaujoulais Nouveau:n banaaninmakua testattiin useana vuonna ja Amerikan ekskursiolta tuotua valkosipuliviiniä kauhisteltiin. Valkosipuliviinin aiheuttamiksi allergiareaktioiksi todettiin mm. kurkun turpoaminen ja oliviin kasvaminen napaan.

Opiskelijavuosina alkoholiakin osattiin nauttia vielä oikein eikä mitenkään epätavalliseksi koettu juhlien isännän hämmästelyä siitä, kuinka joku oli kehdannut sotkea kylpyhuoneen kerran syödyillä katkaravuilla. Isännän suhtautumista myönteisemmäksi saattoi muuttaa muiden ilmoittaessa arvon päivänsankarin itse toteuttaneen tämän alkuruoan hyljeksimisen.


Takaisin etusivulle